Kapinointi kannattaa, mutta tarkoitus ei pyhitä keinoja

Järjestö nimeltä Elokapina on lähiviikkoina noussut otsikoihin tukkimalla Helsingin teitä. On selvää, että Elokapinan tavoite eli mediahuomio on saavutettu, mutta millä hinnalla? On myös selvää, että ilmastonmuutos on asia, josta on syytä keskustella ja jonka vuoksi mielenosoittaminen on jopa toivottavaa. Kuitenkin suuri osa suomalaisista pitää marttyyrinä teille heittäytyviä kapinallisia lähinnä vaikeasti lähestyttävinä ja ”meidän tavallisten tallaajien elämää vaikeuttavina”. Vai onko oikeasti niin, että duunarin hommissa hikoileva, yksityisautoileva ja lomansa mökillä täyslihamakkaraa grillaava Maukka perusjätkä hukkaa edes sekunnin verran aikaansa ilmastonmuutokselle, kun samaan aikaan kesken Maukan työpäivän saa radiosta kuulla, kuinka kapinalaiset makaa reporankana pitkin teitä?

Toinen mielikuvia muokkaava tekijä on uutiskuvissa näkyvät Marlborot, Iphonet, kertakäyttöiset kahvikupit ja mielenosoittajien hampuusinomaiset ulkoasut. Jokainen saa toki pukeutua miten haluaa, mutta kuka ei saisi pukumiehestä menestyvän jäykkiksen mielikuvaa. Samoin haaremihousuista ja liian isoista villapipoista saa hyvin helposti mielikuvan, jonka varsinkin vanhempi sukupolvi voi helposti yhdistää työtä vieroksuviin elämäntapaintiaaneihin. 

Nuorempi sukupolvi taas on aktiviisia sosiaalisen median palveluissa ja tehokkaalla viiden minuutin googlaamisella löytyykin uutisia, joissa itseään Elokapina-aktiiveiksi tiluleeraavat, hyvää tarkoittavat ihmiset kertovat ilmastokriisistä niin, että jopa allekirjoittanut havahtuu herkistyneensä ihmisten hyvyydelle. Kuitenkin nopea tarkistus Instagramin puolelle kääntää tämän laivan 180 astetta ja vääntää polttoöljyllä laivaa vauhdittavat moottorit ääriasentoon. Löytyy useampaa uutta läppäriä, valmistajalta, jonka eettisyys ja ympäristöteot on vähintäänkin kyseenalaisia. Löytyy myös lukuisia kuvia ulkomaanmatkoilta aina Amerikan mantereelta Dubaihin asti. Kun Maukka pääsisi nämä kuvat näkemään vanhan nokialaisensa näytöltä, voisi Maukan verenpaineen nousun aistia metrien päästä tavallisella ilmapuntarilla.

Elokapina on hyvällä asialla, mutta kyseenalaisin keinoin. On naurettavaa esittää vaatimuksia, jotka olisivat kansantaloudellisesti verrattavissa Suomi-neidon niskalaukaukseen. Suomalainen teollisuus on poikkeuksetta ekologisempaa kuin vastaava teollisuus kehittyvissä maissa, jonne suomalaisen teollisuuden alasajo pakottaa tuotannon siirtymään. Lisäksi helposti unohdetaan, että Suomi on laskenut kasvihuonepäästöjään 44 prosenttia vertailuvuodesta 2003. Ilmastotoimia tarvitaan, ja varsinkin maankäytöllisiä toimia on tehtävä estääksemme esimerkiksi monikansallisten yhtiöiden kaivosvaltaukset tai pohjavetemme haltuunotto. Näitä asioita ei kuitenkaan ratkaista autotiellä telttailemalla, vaan kotimaisilla vihreillä innovaatioilla ja päivittämällä lakia niin, että teollisuutemme on jatkossakin kannattavaa. Ei anneta muiden sotkea ja nostaa voittoja Suomen maaperästä, tehdään se itse, mutta selkeillä ja puhtailla pelisäännöillä.

Liity keskusteluun

Liity keskusteluun

YLÖS

OSTOSKORI 0